Rahamedia

View Original

Mitäs jos pihistelyn sijaan miettisit, miten voisit ansaita lisää rahaa

”Mistä säästää, kun kaikesta on jo säästetty?”

Tuo lause on jäänyt soimaan päähäni siitä asti, kun luin sen eräästä Facebook-ryhmästä. Siinä on niin monta asiaa, jotka sotivat minun ajattelutapaani vastaan.

Ensinnäkin eihän mistään voi säästää, jos kaikesta on jo säästetty. Toiseksi miksi edes haluaisi säästää sen jälkeen, kun on jo kaikesta säästänyt? Mihin loputon säästäminen ja pihistely vie?

Ymmärrän, että on paljon erilaisia ihmisiä, eivätkä kaikki ajattele samalla tavalla. Mutta en ole tuon kysymyksen jälkeen voinut olla pohtimatta useaan kertaan, että eikö olisi parempi pihistelyn ja jatkuvan säästämisen sijaan miettiä, miten voisi ansaita lisää rahaa?

Säästämisen ja sijoittamisen ero

Pihistely, säästäminen ja sijoittaminen. Kaikilla noilla sanoilla on niin eri merkitys. Itse pidän eniten sanasta sijoittaminen.

Kun sanon ihmisille, että mitä jos pelkän säästämisen sijaan sijoittaisitkin, he usein vastaavat säästämisen olevan tärkeää. He kertovat säästävänsä pankin rahastoihin. Rahastoihin rahojen laittaminen on kuitenkin sijoittamista, koska siinä on riskinsä. On siis hyvä erottaa nämä kaksi asiaa.

Jos haluat säästää esimerkiksi ulkomaanmatkaa varten, sitä rahaa ei kannata laittaa osakkeisiin tai rahastoihin, koska saatat menettää rahaa. Säästöön tarkoitetut rahat on hyvä laittaa sellaiseen paikkaan, josta et voi niitä menettää ja ne ovat nopeasti saatavilla. Jos puolestaan haluat laittaa rahaa rahastoihin tai osakkeisiin, on se hyvä mieltää sijoittamisena eikä säästämisenä.

Säästäminen on mielestäni sitä, että rahaa laitetaan X summa säästöön kuukausittain tai kerralla, esimerkiksi suurempia menoja varten. Jos kodinkone hajoaa, auto tarvitsee korjausta tai perhe haluaa käydä ulkomailla, näihin menoihin käytetään säästöjä. Ei siis tarvitse säästää hamaan hautaan asti, vaan voit valita jonkin tietyn summan, joka turvaa taloutesi, jos yllättäviä menoja tulee. Kun tietty summa on saavutettu, voi alkaa sijoittamaan.

Pihistely

Pihistelemällä puolestaan saa säästettyä rahaa. Pihistelyn negatiivinen vaikutus on kuitenkin mielestäni se, että silloin yleensä joudutaan tinkimään elämänlaadusta, mikä on mielestäni hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttava asia.

Sen sijaan, että menisit katsomaan elokuvaa elokuvateatteriin, odotat, että se on katsottavissa Netflixistä ilmaiseksi. Haluaisit osallistua konserttiin, mutta päädyt katsomaan sen televisiosta. Tai ulkomaanmatkaa varatessa suorien lentojen sijaan valitset hieman halvemman lennon, jossa on välilasku. Kaikkien kohdalla elämänlaatuun vaikuttavat asiat ovat erilaisia. Niin kauan kuin tekemäsi valinnat eivät vaikuta elämänlaatuusi, kyse ei mielestäni ole pihistelystä vaan fiksusta rahankäytöstä.

Pihistelyn sijaan käytä rahaa fiksusti

Yllä olevat esimerkit sijoittamisesta ja säästämisestä ovat mielestäni fiksuja tapoja käyttää rahaa. Silloin laitetaan kuukausittain rahaa sivuun, jotta turvattaisiin tulevaisuutta ja rahoitettaisiin unelmia.

Fiksua rahankäyttöä on myös järkevät valinnat arjessa, jotka eivät vaikuta elämänlaatuusi negatiivisesti. Katsot kaupassa mitä ruokaa ostat, suunnittelet kauppalistan etukäteen välttääksesi turhat ostokset, kilpailutat säännöllisesti vakuutuksesi ja ostat alennuksesta esimerkiksi lasten vaatteita. Näiden tyylisillä valinnoilla vaikutat siihen, kuinka paljon sinulla kuluu rahaa, mutta et välttämättä joudu tinkimään elämänlaadustasi.

Fiksu rahankäyttö on mielestäni nimenomaan sitä, että toimit rahan kanssa järkevästi. Hallitset sen käytön arjessa, mutta et joudu jatkuvasti miettimään sitä. Pihistely on puolestaan sitä, että jatkuvasti etsit edullisempia vaihtoehtoja tai jätät jotain kokonaan tekemättä vain säästääksesi rahaa. Tällöin raha on mielestäni liian isossa roolissa.

Saatat elää pihisti, koska olet oppinut sen tavan, jolloin siitä voi myös halutessaan oppia pois. Rahasta ja sen tuomista mahdollisuuksista on ihan suotavaa nauttia. Lempiartistin konsertti on ihan eri asia nähdä livenä kuin katsoa televisiosta kotisohvalta. Panosta elämyksiin, sillä niiden arvoa ei mitata rahassa.

Toiset taas elävät pihisti, koska täytyy. Talous on jatkuvasti niin reunalla, että pienikin kolahdus budjettiin meinaa syöstä koko talouden reunan yli. Tällöin pihistely on ymmärrettävää, mutta ei välttämättä pakollista. Tällöin tullaan siihen, että mitä jos etsittäisiinkin lisätulojen mahdollisuutta jatkuvan kitsastelun sijaan.

Lisätulojen hankkiminen

Ennen kuin ehdit jo mielessäsi ajatella, että ”ei minulla ole mahdollisuutta ansaita lisää rahaa”, niin STOP. Älä ruoki alitajuntaasi uskomuksilla, jotka eivät pidä paikkaansa. Miksi juuri sinulla ei muka olisi mahdollisuutta ansaita lisää rahaa? Väitätkö tosiaan itsellesi, että juuri SINÄ et voi ansaita lisää rahaa, mutta muut voivat?

Suomessa moni nuori, vanha, perheellinen, perheetön, koulutettu ja kouluttamaton on luonut oman menestystarinansa. Paljon on myös pienempiä tarinoita, joista ei edes tiedetä.

Ole avoimin mielin, äläkä heti luovuta, kun puhutaan lisätulojen hankkimisesta. Kun kirjoitan, että jokainen voi hankkia lisätuloja, en tarkoita, että rahaa alkaisi pursuamaan heti ensi kuussa ovista ja ikkunoista. Lisätulojen hankkiminen ei onnistu sormia napsauttamalla, niin kuin ei onnistu mikään merkityksellinen asia.

Lisätulojen hankkimiseen täytyy olla oikeasti tahtoa. Ei sellaista pientä tahtoa, että ”olisi kiva saada lisää rahaa”. Vaan sellaista, että ”hitto mä haluan muuttaa taloudellista tilannettani ja ansaita enemmän rahaa”. Rahan ansaitsemiseen on useita mahdollisuuksia. Usein kun haluaa jotain tarpeeksi, siihen löytää keinon. Jos ei halua, löytää tekosyitä.

Millä tavoin voi ansaita lisää rahaa?

Tässä hieman listaa mahdollisista tavoista saada lisätuloja

  • yritystoiminnan perustaminen

  • verkkokauppa

  • verkostomarkkinointi/suoramyynti

  • oman osaamisen kaupallistaminen

  • bloggaaminen

  • palkankorotuksen pyytäminen

  • uuden ammatin opiskelu, jos nykyisen palkkataso ei miellytä

  • korkeamman tutkinnon suorittaminen

Yritystoiminnan perustaminen on loistava tapa ansaita lisätuloja. Suomessa yrityksen perustaminen on todella yksinkertaista, eikä sivutoimisella yrittäjällä ole paljon kuluja. Yrittäjänä sinun on myös mahdollista saada erilaisia etuja, joita palkansaajana et voi hyödyntää.

Yritystoimintaan kuuluu myös verkkokaupan perustaminen, mikä on tämän päivän maailmassa myös hyvin yksinkertaista. Muista, ettei sinun tarvitse keksiä omaa tuotetta, vaan voit myös myydä jo jotain olemassa olevaa.

Yksi keino on myös oman osaamisen kaupallistaminen. Jos sinulla on taitoja, joiden oppimisesta joku haluaisi maksaa, kaupallista ne. Jos osaat soittaa pianoa, pidä pianotunteja, vaikka vain kaksi tuntia viikossa. 15e/30 min hinnalla se tekee kuukaudessa 240 euroa, josta jää verojen jälkeen käteen 180 euroa (veroprosentti 25 %). Tämä raha voi helpottaa taloudellista stressiä tai olla juuri se ekstra, jonka tarvitset aloittaaksesi sijoittamisen.

Jos sijoitat 180 euroa kuukausittain esimerkiksi indeksirahastoihin seuraavat 20 vuotta, sinulle kertyy 94 314 euron potti (laskettu 7 %:n vuosituotolla). Jos sijoitat saman summan rahaa 30 vuotta, summa on 220 876 euroa.

Valintojen maailma

Joku arvostaa vapaa-aikaa enemmän kuin joku toinen, joku puolestaan isoa palkkapussia enemmän kuin vapaa-aikaa. Toinen taas sekoittaa työn ja vapaa-ajan täysin. Jollekin on merkityksellistä, että saa matkustaa paljon, kun taas toinen on onnellinen viettäessään lomansa kotona. Jonkun unelmat vaativat enemmän rahaa kuin jonkun toisen.

Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa käyttää rahaa ja aikaa. On vain paljon erilaisia tapoja. Onneksi meillä jokaisella on vapaus valita. Jokaisella on mahdollisuus luoda elämästään oman näköinen ja näin ollen vaikuttaa myös omiin tuloihinsa. Täytyy vain oppia näkemään mahdollisuuksia rajoitusten sijaan, avartaa omaa mieltä sekä uskoa omiin unelmiin ja mahdollisuuksiin.

Jos todella haluat vaurastua tai edes muuttaa omaa talouttasi hieman parempaan suuntaan, silloin löydät myös keinot.