Rahamedia

View Original

Millaisia sijoituksia salkustani löytyy?

Kiinnostaako sinua tietää, mihin muut sijoittavat ja miksi ovat valinneet juuri tietyt sijoituskohteet? Itse ainakin olen niin utelias! Siispä päätin nyt kirjoittaa postauksen siitä, mihin minä olen sijoittanut pörssissä. Lisäksi kerron sijoituksistani, jotka olen tehnyt listaamattomiin yhtiöihin.

Myönnän, että vielä joskus sijoituspäätös tulee tehtyä enemmän tunteella kuin järjellä. Tästä yritän opetella eroon, sillä tavoitteenani on kuitenkin tehdä rahaa sijoittamalla, ei hävitä sitä. Tärkeintä tekemisessäni on se, että sijoitan määrätietoisesti kuukausittain ja opin koko ajan uutta. Aina kaikki ei mene nappiin, mutta hei, se on elämää! Sijoitan vain rahoja, joita en tarvitse päivittäiseen elämiseen.

Rahastot ja ETF:t

Kuten moni muu, minäkin olen aloittanut sijoittamisen rahastoilla. Alkuun minulla oli pankin aktiivisesti hoidettuja (ja kuluiltaan kalliita) rahastoja, mutta niistä olen siirtynyt pienikuluisiin indeksirahastoihin. Tällä hetkellä sijoitan Nordnetin kautta heidän sisäänheittotuotteisiinsa, kuluttomiin Superahastoihin. Rahastoja on yhteensä 4 erilaista ja ne sijoittavat joko Suomen, Norjan, Ruotsin tai Tanskan pörssien vaihdetuimpiin osakkeisiin.

Rahastosalkkuuni kuuluu myös kaksi ETF-rahastoa. ETF poikkeaa siis indeksirahastosta siten, että se on pörssinoteerattu rahasto. Sillä voi käydä kauppaa pörssissä samoin kuin osakkeilla. Käytännössä nämäkin ovat minulla kuukausisäästöohjelmassa, enkä käy niillä aktiivisesti kauppaa. Se olisi kuitenkin mahdollista.

Halusin maantieteellistä hajautusta Pohjoismaiden lisäksi, joten valitsin yhden ETF-rahaston, joka pyrkii seuraamaan maailman kehittyneiden maiden yrityksistä koostuvan indeksin kehitystä. Toinen salkustani löytyvä ETF taas sijoittaa Japanin markkinoille.

Uusin rahastosijoitukseni on Nordnetin Smart-rahasto. Smart-salkussa sijoitukset on hajautettu osakkeiden lisäksi myös muihin omaisuuslajeihin, kuten asuntoihin ja korkoihin. Tähän sijoitin, koska se vaikutti kiinnostavalta konseptilta. Pakko myöntää, että tämä valinta perustui faktojen sijaan enemmän tunteeseen siitä, että tämä voisi olla hyvä juttu. En tehnyt kotiläksyjä kunnolla, mutta ainakin tähän asti tämä on toiminut hyvin.

Monelle tämän tyyppinen rahastosalkku riittää mainiosti. Salkku on jo tosi hyvin hajautettu pelkästään rahastojen kautta. Minulta löytyy salkustani kuitenkin myös muuta, sillä haluan pelkän kuukausisäästämisen lisäksi tehdä konkreettisesti jotain. Pelkät kuukausittaiset automaattisijoitukset tuntuu vähän tylsiltä :)

Pörssiosakkeet

Suoriin osakkeisiin sijoittaminen tuntui aluksi ihan mahdottomalta. Olin ihan pihalla siitä, millä perusteilla osakkeita kannattaa poimia. Ei se helppoa ole vieläkään, mutta ainakin olen aloittanut.

Aloitin siten, että opiskelin yhden teknisen analyysin työkalun; liukuvien keskiarvojen käytön. Sen avulla aloin seurata muutamia minua kiinnostavia yrityksiä tietyltä toimialalta.

Liukuva keskiarvo kertoo lyhykäisyydessään sen, onko osake halpa vai kallis tällä hetkellä verrattuna tietyn ajan keskiarvohintaan. Pelkästään tämän perusteella ei osaketta kuitenkaan kannata ostaa vaan lukea uutisointia, tutustua yrityksen toimintaan, toimialaan ja tietysti tunnuslukuihin.

Jos olet niin kuin minä, ettet vielä ole osakesijoittamisen guru, kannustan sinua opiskelemaan yhden asian kerrallaan! Jos yrität ymmärtää jokaista tunnuslukua ja käyttää useita teknisen analyysin työkaluja kerrallaan, tuntuu urakka varmasti ihan mahdottomalta.

Lopulta ostin parin eri yhtiön osakkeita Yhdysvaltojen ja Kanadan pörssistä. Valitsemani yritykset toimivat jalometallikaivosteollisuuden parissa. Uskon, että toimialalla on potentiaalia tulevaisuudessa.

Kotimaisia pörssiosakkeita minulla ei ole ollenkaan (vielä) ja siitä syystä en avannut osakesäästötiliä. Osakesäästötili sopii ymmärtääkseni paremmin kotimaisiin osakkeisiin sijoittavalle, sillä ulkomaisten osakkeiden osingoista ulkomaille maksetuista lähdeveroista ei saa hyvitystä osakesäästötilillä ja osinkoihin tulee täten tuplaverotus.

Tiesitkö, että pörssin lisäksi voit sijoittaa myös listaamattomiin yrityksiin?

Listaamattomat yritykset

Nyt tullaan lempiaiheeseeni, eli listaamattomiin yhtiöihin. Tätä moni kutsuisi varmasti lottosalkuksi ja sitä se itse asiassa on minullekin. Listaamattoman yhtiön osakkeita et siis voi ostaa pörssistä vaan sinun täytyy käytännössä löytää joku, joka omistaa kyseistä yhtiötä ja ostaa suoraan häneltä. Voit esimerkiksi ostaa kaveriltasi hänen yrityksen osakkeita. Sama sääntö pätee myös siinä vaiheessa, kun haluat myydä osakkeet; ostajan löytäminen on todennäköisemmin haasteellisempaa kuin pörssissä.

Joitain listaamattomia yhtiöitä voi ostaa ja myydä myös esimerkiksi Privanetin kautta. *Edit: Privanet on tällä erää lakkauttanut toimintansa (24.11.2021). Yhtiöt, joita minulla tässä kategoriassa on, olen ostanut juuri sieltä. Ensimmäisen sijoituksen tein innovatiiviseen yhtiöön, joka hyötyy erittäin paljon kiertotalouden megatrendistä. Uskon yhtiöllä olevan paljon potentiaalia. Toinen yhtiöstä on holding-yhtiö, joka sijoittaa varansa useisiin suomalaisiin kasvuyhtiöihin.

Miksi pidän tätä listaamattomien yhtiöiden salkkuani enemmänkin lottokuponkina? Kasvuyhtiöihin sijoittaessa tuottomahdollisuudet ovat huimat mutta niin on riskikin. Joidenkin gurujen mukaan kasvuyhtiöstä vain 10 % tulee menestymään. En sijoittaisi kaikkia rahojani näihin, mutta mielestäni ne ovat hyvä lisä täydentämään sijoitussalkkuani. Aika näyttää, kuuluuko valitsemani yhtiöt tuohon menestyjien joukkoon.

Liiketoiminta, eli omat yritykseni

Tärkein sijoitukseni on ehdottomasti osakeyhtiöni, jossa työskentelen täysipäiväisesti ja joka maksaa palkkani. Yrittäjyys on siinäkin mielessä mahtavaa, että siinä voit kaikista eniten vaikuttaa siihen, kuinka paljon rahaa ansaitset. Sijoittamalla rahaa rahastoihin, pörssiin, asuntoihin jne. voit toki ansaita paljon rahaa, mutta väittäisin, että tekemällä menestyvää liiketoimintaa, on mahdollisuutesi moninkertaiset.

Päätyöni lisäksi olen osakkaana myös toisessa liiketoiminnassa ja tutulla porukalla perustetussa sijoitusyhtiössä.

Millaisia sijoituksia sinulla on?

Oletko sijoittanut listaamattomiin yhtiöihin tai oletko yrittäjä?

Essi

HUOM! Tätä tekstiä ei tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta.