Rahamedia

View Original

Markkinakatsaus - viikko 26

Tämä viikko on ollut varsinainen helle viikko täällä Suomessa, siitä huolimatta paljon tapahtui taas markkinoilla. Helsingin pörssi avasi maanantaina pienoiseen laskuun ja vaikutti ettei koko viikon aikana selvää suuntaan oikein tahtonut löytyä. Sen sijaan muutaman itseäni kiinnostavan talousuutisen bongasin.

EVLIN TAVOITE HINTA NESTEELLE

Eri tahot antavat suosituksia osakkeille, mutta kaikkia näitä suosituksia ja tavoitehinnan muutoksia itseni kaltainen työssäkäyvä, yksityissijoittaja pysty seuraamaan. Omalta osaltani pyrin nyt siihen, että kerran kuukaudessa katson, onko muutoksia tullut ja tämän lisäksi aina silloin, kun huomaan oman kiinnostuksen kohteena olevista osakkeista uutisoitavan. Maanantaina bongasin Evlin uutisoinnin Nesteen tavoitehintaa koskien. Eli, yksityispankki Evlin aloitti Nesteen seurannan ja antoi yhtiön osakkeelle 39,60 euron tavoitehinnan. Tämän kesäkuun alussa listasin Inderesin ja Nordean suositushinnat Nesteelle  ja ne olivat 32 ja 35e. Evlin suositushinta on siis näitä reippaasti korkeampi. Viikon päätteeksi Nesteen kurssi oli 35,03e.

Evli perustaa arvionsa siihen, että Neste on hakenut viime vuosina kasvua etenkin uusiutuvissa tuotteissa ja yhtiö on markkinajohtaja uusiutuvassa dieselissä. Nesteen tuotantokapasiteetti oli vuonna 2019 noin puolet koko maailman kapasiteetista. Evli kuitenkin uskoo nesteen perinteisen öljypuolen kärsivän merkittävästi korinaviruspandemiasta öljyn hintojen laskiessa ja pandemiaa edeltävää tulosta ei tulla saavuttamaan ennen vuotta 2022.

FORTUMILLE UUSI TOIMITUSJOHTAJA

Keskiviikon isoin uutinen oli Fortumin ilmoitus uudesta toimitusjohtajasta. Uusi tj tulee talon sisältä, kun nykyinen talousjohtaja Markus Rauramo astuu isoimpiin saappaisiin. Talon sisältä tulevana henkilönä Rauramolla on perusteellinen käsitys Fortumin toiminnasta ja hän heti toikin esille näkemyksiä yhtiön tulevaisuudesta. Hän mukaansa energiamurroksen kolme peruspilaria ovat: kestävä kehitys, kohtuuhintainen energia ja toimitusvarmuus. Fortumiahan kritisoidaan vahvasti Uniper-kaupasta ja mielenkiintoista onkin seurata mihin suuntaan yhtiössä mennään, sillä Rauramo sanoi, että jatkossa Fortum vähentää hiilipohjaista kapasiteettia ja hakee kasvua puhtaan energian ratkaisuista. Hän myös kertoi, että Fortum-Uniperin uusi strategia tullaan julkaisemaan loppuvuoteen mennessä.

Markkina ei vaikuttanut Fortumin uuden tj:n uutisointiin juurikaan reagoivan. Sivuhuomautuksena voi myös todeta, että Lundmarkin kerrottiin siirtyvän nyt Nokian vetohommiin kuukautta ennakoitua aiemmin, eli elokuun alusta.

NOSTOT TALOUSPODEISTA

Titaanien taisto: Kesän markkinakatsaus

Titaanien taisto tuli tällä viikolla muutaman kuukauden tauon jälkeen. Muutama asia jäi omaan mieleeni. Martin Paasi hyvin nosti esiin sen, että sijoitusanalyytikkojen näkemyksiä lukiessa hyvä olisi alkuun määritellä, että mistä aikajänteestä puhutaan. Esimerkiksi nyt parin vuoden aikajänteellä osakkeisiin sijoittaminen voi olla hyvä vaihtoehto, mutta pidemmällä aikajänteellä eivät enää mahdollisesti tuota niin hyvin, jos nyt vertaa nykyisiä arvostuksia ja yritysten realistisia näkemyksiä. Itse asiassa jotenkin podi oli hieman synkkämielinen pitkän ajan tuottojen suhteen, tämä pohjautuu mm. valtioiden kovaan velkaantumiseen. Tähän liittyen keskusteltiin myös MMT:stä (moderni rahateoria), joka on nyt yleisestikin noussut ajankohtaisemmaksi teemaksi tämän massiivisen elvytyksen yhteydessä. Omat huoleni kasvoivat, sillä moni yksityissijoittaja sijoittaa nimenomaan pitkäjänteisesti ja ei täten kovin aktiivisesti seuraa salkkuaan.

Tässä podissahan aina katsotaan miten nnäiden kolmen herran (Jukka Lepikkö, Jukka Oksaharju ja Martin Paasi) omat salkut ovat tuottaneet. Taistoissa treidaaja Lepikön salkku on johdossa. Arvosijoittajana tunnettu Jukka Oksaharju kertoi, ettei hän itse asiassa ole tehnyt mitään muutoksia, salkussa osakkeita, jotka saaneet kovaa iskua, kuten H&M ja Stockman  sekä finanssialaan liitoksista olevat yritykset Nordea ja Sampo. Hän sanoi, että näin jälkiviisaana on hyvä todeta, että enemmän tulisi hajauttaa salkkua kansainvälisesti.

Uusi tuttavuus: Tom Heavey: Why Stock Market Could Crash

Kuten olen blogeissani varmastikin aiemminkin todennut, niin tavoitteeni on uudistaa sijoitusstrategiaani ja toisaalta tulla sijoittajana hieman aktiivisemmaksi pelkän ’osta ja pidä’-strategian sijaan. Tätä varten koitan lisätä omaa tietouttani ja kykyä analysoida markkinoiden toimintaa. Internet on täynnä hyvää materiaalia.  Koen, että tarpeen myös katsoa Helsingin pörssin ulkopuolelle, jotain johon en ole aiemmin niin kiinnittänyt huomiota. Tämän takia tällä viikolla kuuntelin hieman myös ’ulkomaalaisia’ podeja, kuten mm. analysointia siitä miksei Warren Buffet ole tehnyt mitään osakesijoituksia nyt tämän kevään aikana (tämä olisi hyvä oma blogiaihe). Eteeni tuli myös Tom Heaveyn podi, jonka kuuntelin ihan sen otsikon takia: Why Stock Market Could Crash. Hän kertoi, että jenkkipörssit saattavat kokea uuden romahduksen hyvinkin pian (joko 31.7 tai 1.8).  Tämä on sinällään hyvin mielenkiintoista, sillä paljon olen törmännyt myös niihin näkemyksiin, joissa pörssin väitetään nousevan tasaisesti koko ajan ihan senkin takia (tiivistäen ilmaistuna) ’koska pressan vaalit ja Trump ei salli pörssiromahdusta’. Argumenttinsa pörssiromahduksesta Heaven perusti mm. näkemyksiin siitä, että osa jenkkilän elvytystoimista, kuten asuntolainojen ja opintolainojen lykkäykset erääntyvät, työttömille maksettu extrabonus loppuu. Tämän podin seurauksena, silmäilin myös muita hieman samantyyppisiä podeja, joissa myös povataan romahdusta. Tämä taas on jotain, jota tulee nyt itsekin seurata – suomalaisessa mediassa en ole vielä hirvittävästi tämän tapaista uutisointia nähnyt.

ALKAVAN VIIKON ODOTUKSET

Alkavalla viikolla 27 kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi ja täten voi ruveta hiljalleen odottelemaan yhtiöiden toisen vuosineljänneksen tuloksia. Maailmanlaajuinen koronatilanne varmastikin puhuttaa yhä markkinoilla. Mutta nähtäväksi jää mitä yllätyksiä viikko taas tuo tullessaan!