Rahamedia

View Original

Kyky johtaa itseään on työelämän tärkein taito

Työelämän tärkein taito, on taito johtaa itseään. Hyvääjohtajuutta ja hyvää työkykyä ei voi olla ilman älykästä itsensä johtamisen taitoa.Jos itseään ei osaa johtaa, ei voi osata johtaa ketään tai mitään muutakaan.

Itsensä johtaminen on nykypäivää ja osa yritysten johtamisjärjestelmää. Tämän taidon oletetaan olevan hallussa yrittäjillä, johtajilla ja esimiestyötätekevillä, mutta aivan yhtä lailla sen tulee olla hallussa kaikilla työntekijöillä - ammatista ja alasta riippumatta. Työantajan kannattaa olla kiinnostunut tukemaan henkilöstöä itsensä johtamisessa. Hyvinvoiva henkilöstö on tuottava ja tehokas.

Se mitä kylvää niin nittää

Sillä tavalla miten itseään johtaa, on merkittävä vaikutus hyvinvointiin. Työ kuin työ näännyttää tekijänsä varmasti, jos omaa aikaansa ei osaa hallita eikä omasta jaksamisesta osaa pitää huolta. 

Työelämän hektisyys lisääntyy, joten onkin erityisen tärkeää, että osaa johtaa, suunnitella ja toteuttaa omaa työtään. On pystyttävä poimimaan tärkeät ja olennaisimmat työtehtävät, kaikenlaisten ja monesta paikasta tulevien, vaatimusten keskeltä.

Vaatimuksilta ja paineilta ei työelämässä kukaan välty. Onkin tärkeää osata johtaa omaa työtään ja tukea omaa jaksamistaan. Kuva Pexels.

itsensä johtaminen työelämässä itsensä johtaminen työelämässä itsensä johtaminen työelämässä

Be your own boss

On vanhanaikaista ajatella, että vain esimies ja työ itsessään sanelevat työpäivän kulun. Erittäin rutiininomaisissa ja yksinkertaisissa työtehtävissä toki oman työn suunniteluun ei ole niin paljon sijaa, mutta aina voi kuitenkin miettiä onko jotain, miten omaa toimintaa voisi parantaa tai tehostaa. Nämä voivat olla hyvinkin pieniä asioita, esimerkiksi muutos rutiinitehtävien rytmittämiseen ja niiden sijoittamista työpäivään itselleen sopivimmalla tavalla.

Itsensä johtamisen taito korostuu erityisesti erilaisissa asiantuntija- ja tutkimustöissä, joissa suunnittelutyötä on paljon ja vastaavasti rutiiniomaisia töitä vähemmän. Lisäksi jos tehtävien suorittamiseen on runsaammin aikaa ja deadlinet pidemmän ajan päässä, on osattava rytmittää ja suunnitella työkuormaa tasaisesti pitkin matkaa. Liian usein sorrutaan siihen, että alussa löysäillään ja tehtävien suorittaminen aloitetaan vasta hyvin lähellä niiden eräpäivää. Silloin on kokoajan sellainen tilanne, että joutuu ”juoksemaan kellon kanssa” ja olo voi olla hyvin stressaantunut.

Millainen on sitten hyvä itsensä johtaja? Kokosin alle mielestäni tärkeimpiä seikkoja, joita hyvällä itsensä johtajalla on hyvä olla. Nämä taidot ovat erityisen tärkeitä työelämässä, mutta yhtälailla ovat sovellettavissa myös opiskelussa ja normaalissa vapaa-ajan elämässä.

Hyvä itsensä johtaja

  • Tuntee itsensä ja toimii arvojensa mukaan

Viisas itsensä johtaja on perillä omista arvoistaan ja toimii niiden mukaan. Kun toimii omien arvojensa mukaisesti, suurempikaan työkuorma ei tunnu niin raskaalta. Mitä paremmin tuntee itsensä ja tunnistaa omat vahvuutensa ja kipukohtansa, sitä helpommin ja nopeammin kykenee kampittamaan haasteet ja välttämään pahimmat aallonpohjat.

  • Luottaa itseensä

Hyvä itsensä johtaja luottaa itseensä ja näkemyksiinsä. Hän uskaltaa myös ottaa riskin uudistua ja lähteä pois omalta mukavuusalueeltaan. On hyvä uskaltaa ihmetellä asioita ja haastaa itsensä lisäksi muita ihmisiä. On rohjettava esittää ääneen kysymyksiä, eikä aina hyväksyä ensimmäistä kuulemaansa vastausta.

  • On terveesti itsekäs

Pitää olla terveesti itsekäs ja tunnistaa omat rajansa. On kyettävä positiiviseen ajatteluun ja terveeseen itsearvostukseen, eikä vastoinkäymisten saa antaa lamaannuttaa. Yhtä tärkeää on myös se, että kykenee tarkastelemaan tilannetta muidenkin näkökulmasta ja joustamaan silloin kun siihen on tarvetta.

  • Kykenee sanomaan ei

Taitava itsensä johtaja pystyy kieltäytymään tai jättämään tekemättä jotain työtehtäviä tai jopa sanomaan asiakkaalle ei. Tällaisessa tapauksessa on tietenkin kyettävä perustelemaan miksi päätyi kyseiseen ratkaisuun.  

  • Osaa käsitellä tunteitaan

Osa itsensä johtamisen taitoa on myös omien tunteiden käsittelykyky. Olennaisia asioita on tunnistaa ja kehittää niitä tapoja ja keinoja, miten pettymyksiä ja onnistumisia käsitellään.

  • Osaa reagoida nopeasti

Nopea ennakointi on avain ongelmien välttämiseen. On pystyttävä herkällä korvalla huomaamaan erilaisia siirtymävaiheita ja näin osata välttää mahdollisia konflikteja.

  • Kykenee kriittiseen ajatteluun

Hyvä itsensä johtamisen taito edellyttää kykyä asioidenkriittiseen tarkasteluun. On pystyttävä kyseenalaistamaan saatuja työtehtäviä japäätöksiä, ja on oltava omia näkemyksiä siitä, miten omaa työtään voisi tehdätehokkaammin.

  • On myös valmis muuttamaan omaa ajatteluaan ja tapojaan

On rohjettava kyseenalaistamaan myös omia ajattelutapojaan, eikä jumittua vanhoihin kaavoihin, jos ne eivät enää toimi.  Pitää osata ”poisoppia”, eli uskaltaa luopua huonoista toimintamalleista. On myös kyettävä luopumaan oman ajattelun rajoituksistaan ja kankeuksistaan.

  • Pitää työelämän ja vapaa-ajan balanssissa

Työelämän ja vapaa-ajan yhdistäminen on taito, jonka hyvä itsensä johtaja pystyy yhdistämään niin, että näiden suhde on tasapainossa ja myös palautumista niiden välissä on riittävästi. 

Pysähdy välillä arvioimaan mennyttä

Itsestä johtamisesta on kirjoitettu useita kirjoja ja artikkeleita. Asiaa ei kuitenkaan opi ja sisäistä vain aiheesta lukemalla tai opiskelemalla. Näistä on toki hyötyä ja erityisesti silloin jos saa uusia näkökulmia omaan työskentelyyn. Itsensä johtamista oppii erilaisten kokemusten kautta. Kuitenkaan pelkät kokemuksetkaan eivät opeta, vaan todellinen oppiminen tapahtuu itsereflektoinnin ja harjoittelun kautta. Itsereflektointi tarkoittaa syvällistä ja rehellistä itsearviointia. Älä keskity kuitenkaan pelkästään tehtyihin virheisiin vaan muista myös palkita itseäsi onnistumisista ja hyvistä suorituksista!

Yksi siteeratuimpia suomalaisia johtamisen tutkijoita on Pentti Sydänmaalakka. Hänen mukaansa itsensä johtamisen periaatteita on seitsemän, ja olen tiivistänyt ne tähän loppuun. Nämä periaatteet ovat mainio ohjenuora jokaiselle, jota itsensä kehittäminen ja itsensä johtaminen kiinnostaa.

Pitää olla nöyryyttä tunnistaa oma keskeneräisyys, herkkyyttä havaita ympärillä tapahtuvia asioita, itsekuria jatkaa ja olla kärsivällinen, uskallusta ja rohkeutta uudistua, kykyä olla aito ja rehellinen itselleen, keskittyä olennaiseen, pysähtyä ja löytää merkitys elämälle.

Älykäs itsensä johtaminen ei ole pikajuoksu, se on maraton. Se on jatkuvaa oppimista ja jatkuvaa uudistumista. Se on oppimista sisältäpäin. Onnea matkalle!

  • Etta