Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset hankkivat nykyisin tavaroita ja palveluita yksitoista kertaa enemmän kuin viime vuosisadan alkupuolella.

Myös kulutuksen rakenne on muuttunut täysin. *Viime vuosisadan alussa ruoka, juoma, tupakka, asuminen ja kotitaloustarvikkeiden yksityisestä kulutuksesta oli 88 prosenttia. Elintason noustessa liikkumisen, vapaa-ajan, matkailun ja muiden menojen osuus kulutusmenoista on kasvanut lähes puoleen. *tilastokeskus

1900-luvun alussa Suomi oli pääosin maatalousyhteiskunta, jossa omavaraisuus oli tärkeää. Ihmiset myös tuottivat ison osan kuluttamistaan tuotteista itse. 1950-luvulla teollistumisen myötä suomalaiset siirtyivät yhä enemmän teollisuuden ja kaupan pariin, mikä on vuosikymmenten saatossa johtanut modernimpaan elämäntapaan ja kulutustapojen muutokseen. Toki globalisaatiolla, internetillä jo somella on viimeisten vuosikymmenten aikana ollut myös oma roolinsa suomalaisten kulutustottumusten muuttumisessa.

Mutta tarvitsemmeko me hyvään elämään oikeasti 11 kertaa enemmän tavaraa, kuin 100-vuotta sitten?

Oi oppi ottakaa te vanhuksilta

Noin kolme viikkoa sitten vierailin lasten kanssa isoäitini luona. Mummon kanssa juttelimme ajoista, jolloin hän oli nuori pienten lasten äiti. Elämä oli erilaista. Maalaistalo, lehmät, pienet lapset, ei sähköä, ei sisävessaa. Pyykit pestiin nyrkkipyykkinä ja rahaa oli paljon vähemmän. Lapsilla ei ollut turhia vaatteita. Kaikki korjattiin.

Mummo ei kuitenkaan muistellut aikoja huonoina. Rahan vähyydestä huolimatta aina oli ruokaa pöydässä. Arjesta ison osan vei kotiaskareet ja ruoan pöytään saaminen.

Ympärillä oli kuitenkin yhteisö. Setiä, tätejä, serkkuja, sisaruksia auttamassa peltotöissä ja lasten hoidossa. Arkea ei tarvinnut pyörittää yksin, mikä tuntuu olevan nykyisin normi.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen kiinnittänyt yhä enemmän huomiota siihen, mikä todella elämässä on arvokasta ja tarvitsemmeko todella näin korkean elintason, jonka nyt omaamme. Ja onko tämä korkea elintaso todella niin hyvää, kuin annetaan ymmärtää?

Maailma on kovin erilainen nyt kuin 100-vuotta sitten, niin hyvässä kuin pahassakin. Ehkä voisimme oppia paljon ja voida monella tapaa paremmin, jos ottaisimme oppia siitä, miten ennen on eletty.

Talouskasvulla halutaan lisätä hyvinvointia vai halutaanko?

Kulutuksen kasvamisen myötä myös Suomen talous on kasvanut. Talouskasvun perimmäinen tarkoitushan on hyvinvoinnin lisääminen, mutta entä jos olemmekin menneet perse edellä puuhun?

Teknologian kehityksellä, työelämän muutoksilla, korkealla elintasolla ja talouskasvulla on ollut myös negatiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin.

Ihmiset ovat uupuneempia kuin koskaan aikaisemmin. Korkean elintason ylläpitäminen vaatii paljon rahaa ja siten myös aikaa. Valinnan vapautta ja tarjontaa löytyy. Metatyön ja tavarantyön määrä on valtava. Jatkuvalle markkinoinnille ja vaikutuksille altistumisesta puhumattakaan.

Aikaa ja energiaa ei tunnu jäävän hyvinvoinnista huolehtimiseen, ystävien ja läheisten näkemiseen, vaan rahan tienaamiseen ja sen korkean elintason ylläpitämiseen, joka ei oikeasti olekaan sitä, millä hyvinvointi lisääntyy.

Olisiko siis huono asia, jos ottaisimme muutaman askeleen taaksepäin muuttamalla käsitystämme siitä, mitä hyvä elämä ja korkea elintaso todella on?

Paha taantuma

Ymmärrän, että kuluttamisen radikaali vähentyminen johtaa taantumaan eli talouskasvun hidastumiseen näkyen tuotannon hiipumisena, työttömyyden kasvuna, reaaliansioiden alenemisena sekä myynnin lasuna. Työttömyyden lisääntyminen ja reaaliansioiden laskeminen aiheuttaa yksilölle huolta oman talouden kantokyvystä ja saattaa johtaa maksuvaikeuksiin.

Mutta jos lähestymme asiaa eri näkökulmasta. Siitä, että moni meistä voi arjessa huonosti ylläpitäen korkeaa elintasoa, joka ei lisää hyvinvointia ja todellisuudessa vähemmällä eläminen voisikin tehdä ihan hyvää.

Entä jos

Entä jos korkean elintason sijaan käytettäisiinkin termiä hyvinvointia tukeva elintaso, koska talouskasvun perimmäisenä tarkoituksena on hyvinvoinnin lisääminen.

Entä jos korkean elintason sijaan tavoittelisimme ja toteuttaisimme hyvinvointia tukevaa elintasoa?

Entä jos tuo hyvinvointia tukeva elintaso tarkoittaakin pienempiä asuinneliöitä ja vähemmän asumiskustannuksia. Vähemmän tavaraa,vähemmän ylläpidettävää, huollettavaa. Vähemmän tavaratyötä ja metatyötä.

Entä jos se tarkoittaisi enemmän aikaa perheen, ystävien, serkkujen, tätien, setien, lasten ja rakkaiden ihmisten kanssa, kun aikaa kuluisi vähemmän rahan tienaamiseen kulutuksen laskiessa.

Entä jos ajan vapautuessa olisi enemmän voimavaroja ja jaksamista tehdä hyvinvointia tukevia valintoja? Liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, käyttää vähemmän aikaa näyttöjen edessä.

Olisiko niin huono asia ottaa vähän takapakkia? Elää vähemmällä, mutta elää enemmän?

Toki onhan saavutetuista eduista vaikea luopua, mutta kenen edun mukaista on jatkaa pahoinvointia tukevaa elintasoa?

-Annika