Sosiaalisen median keskustelualustoilla puhuttaessa opiskelijoiden toimeentulosta ja opiskelusta yleisesti, törmää usein erilaisiin näkemyksiin opintolainan hyvyydestä ja pahuudesta, sekä siitä, miten opintolainaa saisi kukin tahollaan käyttää tai saisiko lopulta ollenkaan. Kun keskustelun argumentointi pohjautuu usein omaan ja tuttavapiirin kokemusasiantuntijuuteen sieltä jostain, on oikeita ja suurelle yleisölle kelpaavia vastauksia lopulta aika vähän, jos ollenkaan. 

Suomalaisessa keskustelukulttuurissa sana laina on usein punainen vaate, joka 90-luvun eläneillä tai niistä ajoista kuulleilla aiheuttaa oikosulun ja laukaisee jo luolamiesajoilta tutun taistele tai pakene -stressireaktion ennen varsinaisen keskustelun alkamista. Siksi opintolainoista keskusteltaessa on hyvä muistaa, että kyseessä on tunteita herättävä ja tulenarka aihe, jota täytyy julkisessa keskustelussa ja varsinkin poliittisessa sellaisessa käsitellä silkkihansikkain. 

Valtion takaama opintolaina on otettu Suomessa käyttöön jo vuonna 1969 eli mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse. Koko opintotukijärjestelmä on vuosien saatossa kokenut useita muutoksia kehittyen lopulta nykyiseen muotoonsa koostuen käytännössä opintoraha- sekä lainaosuudesta. Poikkeuksia toki on esimerkiksi ulkomailla opiskelun osalta ja tukea voi hakea myös toisen asteen opintoihin, mutta tässä kirjoituksessa keskitymme ennen kaikkea kolmannen asteen opiskeluiden opintolainaan. Järjestelmään ja sen ominaisuuksiin voi tarkemmin perehtyä Kelan sivuilla.

Yhteiskunnallinen aspekti

Suomessa koulutusta on aina pidetty yhtenä kansamme valteista kansainvälisessä kilpailussa. Tuoreen OECD:n raportin mukaan suomalaisista 25-34-vuotiaista nuorista kuitenkin vain alle 40 prosenttia on suorittanut joko ammattikorkea-, korkeakoulu- tai opistotasoisen tutkinnon. Tämä oikeuttaa sijoitukseen keskikastin alapuolella, Turkin ja Chilen välissä.

Samalla kun koulutuspaikkoja on systemaattisesti 70-luvulta lähtien vähennetty, on opintolainan osuutta suhteessa opintorahaan nostettu. Käytännössä siis opintojaan joutuu rahoittamaan yhä enemmän lainalla tai vaihtoehtoisilla varoilla suoran opintorahan sijaan. Suomen julkisen talouden kestävyysvajeen johdosta insentiivi myös tulevaisuudessa on rahoittaa opintoja jotenkin muuten kuin suoraan valtion kassasta, esimerkiksi mahdollisilla lukukausimaksuilla tai lainaosuuden lisäämisellä. Itse veikkaisin, että kolmannen asteen tutkinnot tulevat jossain vaiheessa maksullisiksi muun maailman tapaan myös suomalaisille. 

Julkisen vallan intresseissä on siis saada yhä suurempia osa suomalaisista kouluttautumaan yhä pienemmillä rahallisilla panostuksilla. Ei helppo yhtälö, mutta suunta on selvä. Puhtaasti yhteiskunnallisesti tarkasteltuna opintolaina on toisin sanoen varsin kannustettava tuote koulutuksen, mutta myös talouden näkökulmasta, sillä opintolainan on huomattu lyhentävän opiskeluaikoja ja näin ollen nostavan valtion verokertymää pidentyvän korkeamman ansiotason työuran johdosta. 

Yksilön näkökulma

Yksilön kannalta panostus koulutukseen on hyvä diili. Hieman voimakkaammin sanamuodoin kuvailtuna kannattava investointi tai jopa välttämättömyys, sillä matalan lisäarvon töitä lienee tulevaisuudessa yhä vähemmän tarjolla. Suomen käytännössä maksuton kolmas aste sekä opintotukijärjestelmä ovat jo sellaisenaan varsin uniikki tuote maailmassa, jolloin sen hedelmät kannattaa yksilön näkökulmasta poimia täysimääräisesti. 

Toisaalta kouluttautuminen ja lainan nostaminen niin sanotusti heikon työllisyyden aloille nostaa yhtälön riskejä. Yhteiskunnan ohjaus aloituspaikkoja säätämällä tulee usein jälkijättöisesti, joten tämän asian sisäistäminen ja valintojen tekeminen jää poikkeuksellisesti myös hyvinvointivaltiossa yksilön vastuulle. Riski Suomen järjestelmän lainamäärillä on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna kuitenkin hyvin maltillinen, sillä useassa maassa jo lukukausimaksuja maksetaan viisinumeroisia summia.

Miten sitä ilmaista rahaa sitten saa?

Yhtälö on yksinkertainen: valmistumalla opintolainahyvityksen määräajassa ja muistamalla nostaa opintolainaa vähintään maksimihyvitykseen oikeuttavan määrän, on noin 40% maksimilainahyvityksestä tienattu valmistumishetkellä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisella laskukaavalla 6200 euron pottia 300 opintopisteen maisteritutkinnossa, jos opintolainaa on nostettu vähintään 18 000 euroa. Merkitystä ei ole siis sillä käytetäänkö, säästetäänkö vai sijoitetaanko nostettu opintolaina, vaan 6200 euroa ilmaista rahaa saavat kaikki määräajassa valmistuneet maksimihyvitykseen oikeuttavan määrän nostaneet. Aika hyvä diili siis.

Korkean inflaation aikana tuottoa nostaa erityisesti rahan aika-arvo. Nykyisen inflaatiotason jatkuessa on tänä päivänä käytetty 100 euroa ostovoimassaan valovuoden edellä 5-vuoden päästä saatavaa satasta. Toki myös korkokulut ovat korkeammat, mutta lainasumman ollessa maltillinen ja hyvityksen korkea prosenttiosuus pitävät yhtälön tukevasti positiivisella puolella. 

Kaikki tämä siis ilman, että nostetulle opintolainalle saataisiin minkäänlaista euromääräistä tuottoa. Jo osakeindeksien keskimääräisellä vuosittaisella 7% -tuotolla osalle nostetusta opintolainasta, näyttää yhtälö vieläkin paremmalta. Puhumattakaan esimerkiksi asuntosijoittamisen avulla saavutetuista korkeammista tuotoista. 

Opiskelijana lainaa kannattaa siis aina nostaa vähintään 18 000 euroa ja täyttää opintolainahyvityksen ehdot. Ilmaisia lounaita on nimittäin harvoin tarjolla.

Ps. Päivittäistä sähläämistäni voi seurata parhaiten instagramin kautta. Jos yhtään ylläolevat aiheet kiinnostavat, heitä ihmeessä viestiä niin vaihdellaan ajatuksia