Rahamedia

View Original

Haetko osakesijoituksillasi tasaista osinkotuottoa?

Kirjoitin muutama vuosi sitten kuinka on mahdollista tavoitella tasaista osinkovirtaa ympäri vuoden.  Tässä kirjoituksessa mainitsin muun muassa yhdysvaltalaisista REIT-yhtiöistä, jotka maksavat kuukausittain osinkoa. Tuntuu, että nyt muutaman vuoden sisällä myös Helsingin pörssissä yhä useampi yhtiö on ruvennut hajauttamaan osingonmaksua useampaan osaan. Vaikka meillä ei ole vielä kuukausittain maksavia yhtiöitä, sen sijaan kahteen tai neljään osaan osingonmaksun pilkkovien yhtiöiden määrä on kasvussa.

Tässä kirjoituksessa käsittelen ensiksi osinkosijoittajan tunnusmerkkejä, mitä hyötyjä osingon pilkkomisesta useampaan erään voi olla sekä  lopuksi vielä listaan yhtiöitä, joiden osingonmaksuun on mahdollista päästä käsiksi vielä näin vuoden toisella vuosipuoliskolla.

Tunnustaudutko osinkosijoittajaksi?

Haaveiletko siitä, että pystyisit elämään osinkojen turvin? Tästä on muutamat finanssitahot tehneet erilaisia laskelmia millaisia sijoitussummia se voisi vaatia. Esimerkiksi Nordnetin aiemmin tänä vuonna julkaisemasta blogista “Näin paljon sijoituksia sinulla tulee olla, jotta voit elää osingoilla” löytyy erilaisia laskelmia millaisilla sijoitussummilla ja aikajänteellä olisi mahdollista saavuttaa noin 2500 euron kuukausittaiset osinkotulot.

Moni pitkäjänteinen osakesijoittaja kertookin olevansa osinkosijoittaja. Mutta mitä osinkosijoittaminen käytännössä on? Esitin tämän saman kysymyksen CHATGPT:lle ja alla olevan kappaleen olen kirjoittanut CHATGPT:een vastausta hyödyntäen, mutta itse sitä täydentäen ja muokaten.

Osinkosijoittaminen on sijoitusstrategia, jossa keskitytään hankkimaan sellaisten yritysten osakkeita, jotka maksavat säännöllisesti osinkoa. Osinkosijoittamisen keskeiset tunnusmerkit ovat:

  • Säännöllinen  ja vakaa tuotto: Osinkosijoittajat saavat säännöllisiä tuloja, vuosineljänneksittäin, puolivuosittain tai vuosittain. Tämä tuotto on riippumaton osakkeen hinnan muutoksista.Osingot tarjoavat sijoittajalle säännöllistä ja ennakoitavaa tuloa, mikä voi olla erityisen hyödyllistä eläkkeelle siirtyneille tai muille, jotka etsivät vakaita tulovirtoja.

  • Laatuyhtiöihin sijoittaminen: Osinkoa maksavat yritykset ovat usein vakiintuneita ja vakavaraisia, koska osingon maksaminen vaatii tasaista kassavirtaa ja luotettavaa liiketoimintamallia.Verrattuna kasvuyrityksiin sijoittaviin, jotka hakevat pääasiassa arvonnousua, osinkosijoittajat pyrkivät saamaan tuottoa tasaisesti kasvavista osingoista.

  • Osta ja pidä-strategia: Yleensä osinkosijoittaja ostaa yrityksen osakkeet pitkäkestoisesti  ja tavoitteena ei ole välttämättä myydä niitä lainkaan vaan lisätä säännöllisesti niitä salkkuun.

  • Riskien hallinta: Markkinoiden ollessa alhaalla, vakaavarainen osingonmaksaja kykynee useimmiten maksamaan osinkoa ja näin ollen osingot tuottavat tuloa osakkeenomistajalle myös laskumarkkinassa.

  • Osinkoaristokraatit: Nämä ovat yhtiöitä, jotka ovat säännöllisesti vuosittain kasvattaneet osinkoa. Suomessa osinkoaristokraatiksi pääsee, jos on 10 vuotta maksanut kasvavaa osinkoa, Yhdysvalloissa aikajänne on 25 vuotta.

Mikäli sinua kiinnostaa osinkosijoittaminen, suosittelen perehtymään huolellisesti yhtiöiden tilanteeseen: historiaan,  arvioimaan liiketoiminnan vakavaraisuutta mutta myös kykyä tehdä kannattavaa, noususuuntaista liiketoimintaa tulevaisuudessakin. Mitään sijoitusvinkkejä ei luonnollisesti voi antaa, mutta nopealla googletuksella voit nähdä tiettyjen yhtiöiden nimien toistuvan listauksissa koskien mitä yhtiöitä osinkosijoittajat tuntuvat erityisesti suosivan.

Miksi yhä useampi Helsingin pörssin yhtiö hajauttaa osingonmaksunsa?

Helsingin pörssin osinkokausi ei enää rajoitu kevääseen, vaikka toki huhtikuu on yhä se ykkösosingonmaksu kuukausi. Kansainvälisen käytännön innoittamana yhä useampi yhtiö on viime vuosien aikana lähtenyt hajauttamaan osingonmaksuaan useampaan osaan. Osingonpilkkomiselle voi löytää muutamia eri syitä. Useammassa erässä maksettava osinko on yhtiölle hyvä tapa kassanhallintaan, kun kerralla ei tarvitse maksaa ulos isoja summia. Joillakin yhtiöillä on ollut jopa tilanteita, että on joutunut ottamaan lainaa osingonmaksua varten. Useammassa erässä maksettavat osingot perustuvat tyypillisesti kevään varsinaisessa yhtiökokouksessa tehtyyn osingonjakopäätökseen tai yhtiön hallitukselle annettuun valtuutukseen päättää myöhemmin maksettavasta osingosta. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että osinkoa pilkkomalla voidaan suojautua epävarmassa markkinaympäristössä ja jopa on mahdollista perua suunniteltu osingonmaksu. Omaan mieleeni ei kuitenkaan tule tapauksia, että yritys olisi itse peruuttanut suunnittelemansa osingonmaksun. Yritysjohto kokee varmaankin osingonmaksun peruuttaminen uurena epäonnistumisena ja maineriskinä osakkeenomistajien silmissä.

Osingon pilkkominen useaan erään voi olla sijoittajille mieleen, eli yhtiön osakkeenomistajille. Mikäli tarkoituksena on sijoittaa osingot uudelleen, useampi maksuerä vuodessa tarjoaa hyvät mahdollisuudet ajalliseen hajauttamiseen. Samalla myös ympäri vuoden tulee tasaista osinkovirtaa. Toisaalta, jotkut sijoittajat eivät pidä siitä, että kokonaisosinkopotin saamista joutuu odottelemaan pidempään.

Osingon pilkkominen osiin voi olla myös keinoja estää osakkeen kurssin vaihtelua. Yleensähän osingonmaksun yhteydessä puhutaan osinkodipista, eli ilmiöstä, jossa osingon irrotessa yhtiöstä osakkeen arvo putoaa osingon verran. Vaikkakin osinkodippi kurotaan nopeasti umpeen, niin osingon pilkkominen osiin voi pienentää tätä ilmiötä.

Näihin  osinkoihin voit vielä päästä käsiksi

Vuosi 2024 on kulunut yli puolen välin, mutta vielä on  hyvin aikaa ja mahdollisuuksia kartoittaa omaa osinkopottia tämän vuoden osalta. Alla olevaan listaan on kerätty Helsingin pörssin yhtiöitä, joilla vielä osinko irtoaa tänä vuonna (yhtiö, osingon irtoamispäivä, osinko Є):

  • Kesko A / Kesko B:  15. 0,25 ja 14.10 0,26

  • Purmo Group: 18.7, 0,09 (pääomanpalautus)

  • Nokia: 22.7 0,03 ja 21.10 0,03

  • Telia Company: 31.7, 0,044

  • Noho Partners: 7.8, 0,14

  • Olvi A 26.8, 0,6

  • Wärtsilä 10.9, 0,16

  • Fiskars: 13.9, 0,41

  • Sanoma: 13.9, 0,13

  • CapMan: 19.9, 0,2

  • Fondia: 19.9, 0,2

  • Citycon: 20.9 0,075 ja 19.12 0,075

  • TietoEVRY: 20.9, 0,835

  • Tecnotree: 23.9, 0,01

  • eQ: 24.9, 0,4

  • KreateGroup: 25.9, 0,18

  • F-Secure: 26.9, 0,035

  • United Bankers: 26.9, 0,5 (pääomanpalautus)

  • Valmet: 30.9, 0,67

  • Fortum: 1.10, 0,57

  • Neste: 1.10, 0,6

  • Orthex: 1.10, 0,1

  • Wulff Group: 4.10, 0,07

  • Terveystalo: 8.10, 0,15

  • Inderes: 14.10, 0,43

  • Orion A / Orion B: 15.10 0,81

  • Puuilo: 16.10, 0,19

  • Purmo Group: 17.10, 0,09

  • Harvia: 18.10, 0,34

  • Elisa: 22.10, 1,12

  • Kamux: 23.10, 0,1

  • Metso: 24.10, 0,18

  • Consti: 25.10, 0,3

  • Kemira: 28.10, 0,34

  • Nokian Renkaat: 30.10, 0,2

  • Telia Company: 30.10, 0,044

  • UPM-Kymmene: 31.10, 0,75

  • Sanoma: 31.10, 0,11

  • Relais Group: 1.11, 0,22

  • Noho Partners: 6.11, 0,15

Taulukkoa silmäilemällä voi todeta, että lokakuu on yleisin kuukausi toinen osinkoerä. Jos tunnustaudut osinkohaukaksi, olisi kiva kuulla miten valitset tarkoitukseen sopivat yhtiöt salkkuusi.