Rahamedia

View Original

Budjettihäät ilman budjettia

Budjettihäät, jossa vieraat maksavat omat ruokansa kuulostaa monen korvaan pihiltä isolla peellä, monen suomalaisen korvaan jopa loukkaavalta, kun alkoholitkaan eivät tule “talon puolesta”. Kenen tahansa vieraiden kanssa tällainen ratkaisu ei toimisi, mutta ystävämme tuntien tiesimme tämän olevan oiva ratkaisu. Isovanhemmilla on toimintatavassamme ollut hieman enemmän sulateltavaa. 

Häitähän meidän piti tanssia jo viime vuonna hyvin pienesti lapsemme kastejuhlan yhteydessä, mutta koronan takia juhlan siirtyminen ja meidän osaamattomuus esteettömyystodistuksen hakemisessa johti siihen, että häät jäi juhlimatta. Viime vuoden juhlaratkaisu olisi ollut kukkaron kannalta paljon edukkaampi, mutta odotan innolla tulevia häitä ja ennen kaikkea hyviä bileitä ystävien kanssa.

Meillä on yhteisiä vuosia jo rutkasti takana. Arki on uomissaan ja perhe perustettu. Häitä suunnitellessamme totesimme molemmat, että oikeastaan ihan sama, miten häitä juhlitaan, mutta ei sitten kuitenkaan. Naimisiin menolle kumpikaan ei ole ladannut odotuksia, koska tässähän me elellään sitä “married laiffia”.

Vaikka häistämme tulikin budjettihäät, emme laatineet etukäteen hääbudjettia vaan pyrimme järkevillä ratkaisuilla pitämään kulut kohtuullisina.

Kuinka paljon häät maksavat ja miten olemme hoitaneet häiden järjestelyt? 

Miten käytännössä tällaiset vieraille ns. maksulliset häät sitten toteutetaan ja kuinka olemme hoitaneet järjestelyt? Häiden järjestämistä lähestyimme erittäin löysin rantein. Mies hoiti tila - ja ravintolavaraukset, minä hoidin kirkon. Ohjelma on pitkälti jätetty kaasojen ja bestmanien huolehdittavaksi. Juhlista halusimme pienet ja intiimit ja vieraita on tulossa 32. Häiden suunnittelun ja järjestelyt aloitimme noin kuukausi sitten eli puolitoista kuukautta ennen häitä.

Kutsut 0€

Suunnittelin kutsut canvalla ja lähetimme ne puhelimitse. Hääkutsussa kerroimme, että emme halua lahjoja ja vieraat voivat valita kahdesta alkuruoasta ja kolmesta pääruoasta itselleen sopivan vaihtoehdon ja kustantaa oman ruokansa. Kutsuissa oli mainittuna siis ruokavaihtoehdot, jotka ilmoitimme ravintolaan etukäteen vieraiden toiveiden mukaan.

Vihkiminen 0€

Vihkiminen järjestyi haluamassamme kirkossa lyhyestä varoitusajasta huolimatta, koska juhlia vietämme arkena.

Ruokailu ja tarjoilut 1000€

Ruokailun ja kahvittelun pidämme ravintolassa kabinetissa sekä perheen, että ystävien kanssa, jonka jälkeen siirrymme juhlatilaan ystävien kesken. Häävieraat maksavat oman alkuruoan ja/tai pääruoan, sekä juomat. Me maksamme alkumaljan, kakkukahvit sekä yöpalan iltajuhlissa, jokainen maksaa omat “känninsä” jos sellaisen haluaa. Vaikka vieraat maksavat oman ruokansa ja juomansa tulee alkumaljoista, kakkukahveista, yöpalasta, omista sekä kuvaajan ruoista yllättävän paljon maksettavaa. Jos olisimme valinneet hääbuffetin + alkumaljat ja kustantaisimme tarjoilut omasta pussista, olisi ruoista ja tarjoilusta tullut kuluja noin 3000€ (sis. alkumaljat, ruoat, jälkiruoat ja yöpalat).

Tilat 700€

Juhlatilassa on valmiiksi katettu pitkä pöytä koko seurueelle, tilaa tanssia, yksityinen baari henkilöstöineen sekä äänentoistolaitteet.

Vaatteet ja sormukset n. 1350€

Vaatteissa kyllä pihistettiin, mutta ei harmita yhtään. Häämekkoni löysin netistä alennusmyynnistä hintaan 45€, toimituskulujen kanssa mekolle tuli hintaa 50,90€. Mekko on upea. Kengät maksoivat 60€. Aluskorsetti ja hame löytyivät äitini vaatekaapista. Mies käyttää jo aiemmin hankittua tummansinistä pukuaan. Hänelle on hankkimatta vielä rusetti ja toiselle lapsista mekko sekä kengät (olen ostanut lapsilleni tasan yhden mekon kolmen ja puolen vuoden aikana). Sormuksen valinnassa tärkeintä oli mieluisuus, onhan se koru, jota kannetaan mukana loppuelämän ajan. Sormukset ostimme kotimaisesta perheyrityksestä Kello puodista Vieremältä, jonka palvelu oli MIELETTÖMÄN hyvää.

Kimppu, kampaus ja meikki 90€

Tämä on toinen pihistyksen kohde. Kimpun ja heittokimpun tekee äitini mahdollisimman paljon luonnonkukkia käyttäen. Kattauksiin ei tule kukkia ja kattausten koristelu ja laittaminen kuuluvat juhlapaikan hintaan. Kampauksen ja meikin tekee ystäväni ja siskoni. Kosmetiikkani oli rapakunnossa ja 90€ muodostuukin uusista peruskosmetiikkatuotteista.

Muut tarvikkeet n. 300€

Häihin järjestämme oman kuvausseinän, sekä Polaroid kameran filmeineen, vieraskirjan ja muuhun ohjelmaan ja tarvikkeisiin liittyvää rekvisiittaa noin 300€ edestä.

Kuvaaja 500€

Kuvaaja on ennestään tuttu ja lähestulkoon sukua. Minusta on ihanaa, että tunnemme kuvaajan etukäteen ja tiedän etukäteen, että kemiat natsaa (viettäähän hän koko päivän kanssamme).

Hääsviitti 275€

Juhlaillan päätteeksi menemme kodin sijaan hotelliin yöksi.

Loppujen lopuksi meidän häiden hintalapuksi tulee pihistelystä huolimatta noin 4215€. Onhan sekin paljon, mutta toisaalta vähän ottaen huomioon, että olemme ulkoistaneet kaiken kuvausseinän laittamista lukuun ottamatta. Olisin kovasti halunnut häihin bändin tai DJn, mutta sellaista ei ole näin lyhyellä varoitusajalla löytynyt.

Mistä olisimme voineet vielä säästää?

Säästäähän voisi tietenkin ihan kaikessa, mutta järkevyyden puitteissa näissä olisi meidän häissä isoimmat säästönpaikat. Jos häät olisivat onnistuneet viime vuonna olisi hintalappu ollut sormusten ja vaatteiden verran eli PALJON vähemmän.

Juhlatila ja yöpala yht. n. -1100€

Iltajuhlatilan sijaan olisimme voineet jatkaa juhlia ravintolassa tai baarissa “kaiken kansan” keskellä, mutta halusimme erityisyyden tunnetta ja aikaa ystävien kesken.

Hääsviitti -275€

Hotellissa yöpymisen sijaan olisimme voineet yöpyä Airbn asunnossani, mutta tässäkin vei voiton helppous, palvelu ja erityisyys.

Muut tarvikkeet -150€

Muiden tarvikkeiden osalta Polaroid kameran voisi jättää hankkimatta. Tästä olen tosin haaveillut jo vuosia, joten se ei jää toimettomaksi häiden jälkeen.

Edellä mainituista olisi siis helposti saanut säästöä yli 1500€, mutta uskon näillä olevan suuri vaikutus juhlan tuntuun ja kokemukseen päivän erityisyydestä. Säästimme kuitenkin sellaisista asioista, joihin panostaminen tuntui itsestä täysin turhalta kuten mekko, meikki, kampaus, kimppu, koristelut jne., joihin olisi helposti saanut kulumaan 1000-2000€.

Miltä sinusta tuntuisi mennä häihin, joihin et saa viedä lahjaa ja joissa maksat omat ruokasi ja juomasi?  Instagramista pääset lukemaan aiemmin tulleita kommentteja ja ajatuksia aiheesta.

-Annika