Nyt alkusyksystä mediassa on ollut keskustelua siitä kuinka opiskelijat eivät enää halua asua soluasunnoissa. Syyksi esimerkiksi tässä Helsingin Sanomien artikkelissa mainitaan kuormittavuus ja ahdistuminen. Tämä aihe on kirvoittanut keskustelua myös meidän yli 40-vuotiaiden parissa, kun useampi meistä vietti omat opiskeluaikansa solussa asuen. Tämä aihe sai myös minut muistelemaan omia asumisen ratkaisujani, ei ainoastaan opiskeluaikana, vaan myös työssäkäyväni. Tajusin, että taidan kuulua siihen  todella pieneen vähemmistöön, joka jopa palkkaa saadessaan, päälle 30-vuotiaana on asunut kimppakämpässä, kuin myös olen hetkellisesti asunut jopa samassa huoneessa toisen ihmisen, ventovieraan, kanssa. Tässä kirjoituksessa kerron millaisia erilaisia asumisen ratkaisuja minulla on ollut aikuisiällä. Lopuksi annan vinkkejä, kuinka sopeutua kimppa- ja soluasumiseen.

OPiskeluaika solussa asuen

Lukiosta valmistuttuani, yhden välivuoden jälkeen, pääsin opiskelemaan Helsinkiin valtiotieteelliseen. Ensimmäisen opiskeluvuoden alkusyksyn asuin Hoas:in (Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö) neljän hengen solussa Kontulassa. Laitoin saman tien asuntohakemuksen vetämään muualle, kun koin, että Kontula oli ’liian kaukana kaikesta’ eli siitä opiskelijaelämästä lähellä Helsingin keskustaa.. Sinällään nuo muutamat kuukaudet mielenkiintoisia. Samassa solussa asui X:n vuoden opiskelija, käytännössä miesystävänsä kanssa (kait miesystävällä virallisesti oli asunto jossain muualla…). Hän oli vallannut aika lailla keittiön kaapit, mutta ilmoitettuani, että tarvitsen kaappitilaa, hän tyhjenteli kaappeja ja sain tilaa muutamille astioilleni. Kolmas asukas oli vaihto-opiskelija/ulkomaalainen opiskelija, joka ehkä ’alistui’ tämän vanhemman opiskelijan alla. Neljäs asukas ei ole jäänyt muistoihini. Kaiken kaikkiaan, sain käsityksen, että tämä eräs opiskelija oli siellä solussa pitkään asunut ja hänellä vaihtui näitä soluasukkaita vuosittain.

Tosiaan, itse muutin muutaman kuukauden jälkeen pois Kontulasta. Oikeastaan koko loppuajan opiskeluistani asuin kahden hengen solussa Itä-Pasilassa. Ihan siellä Opastinsillan päässä, blogin etusivulla kuva asuinrakennuksesta. Tämä kämppä ei ollut koolla pilattu. Meillä molemmilla oli omat, suht tilavat huoneet, mutta ’keittiö’ oli käytännössä eteiskäytävän jatke; kaikki keittiövarustelu oli muutaman metrin varrella yhdelle puolella seinää (toisella puolella avautui ovet omiin huoneisiin). Omassa huoneessani oli siis pöytä, jonka äärellä ateriani nautin. Tämän lisäksi oli pieni WC/kylpyhuone. Pyykit käytiin pesemässä viereisen rakennuksen pyykkituvassa, muutaman kerran sieltä taisin joku paita hävitä, mutta pääpuolisesti ei ollut ongelmaa.

Tässä Itä-Pasilan solussa viihdyin siis useamman vuoden. Elämä oli helppoa, mutta kesät kuumia betoniviidakossa. Tästä solusta muutin silloisen poikaystäväni kanssa Vantaalle kaksioon. Siellä en kuitenkaan käytännössä kauaa asunut, kun tiemme erkanivat ja itse lähdin työharjoitteluun Intiaan (ja silloinen siippa myös muutti ulkomaille töihin).

Työharjoittelut ja vaihto-opinnot ulkomailla – jaetussa huoneessa asuen

Loppuvaiheessa opintojani olin Delhissä, Intiassa, työharjoittelussa puolisen vuotta. Työnharjoitteluni tein eräässä paikallisessa kansalaisjärjestössä ja asuin järjestön toimiston yhteydessä olevassa vierastalossa ja yhden vierashuoneista erään toisen harjoittelijan kanssa!! Eli, puolisen vuotta elin jaetussa huoneessa tanskalaisen naishenkilön kanssa. Tässä ’asunnossamme’ ei ollut kunnollista kylpyhuonetta, vaan WC-tilassa oli sellainen seinässä, noin vajaan metrin korkeudella oleva ’hana’, jonka alla peseydyimme. Eräänlaisina kämppiksinä oli pari intialaista miestä (järjestön niin sanottu vahtimestari ja autonkuljettaja), jotka nukkuivat yönsä ihan toimiston  vierasmajan lattialla. He myös huolehtivat meidän ruokahuollosta kokkailen pienessä keittokomerossa.

Ihan hyvin tämä puoli vuotta sujui. Pääsääntönä itsellä oli, että huolehdin omista asioistani ja pidän oman muutaman metrin paikkani siistinä. Toki rehellisyyden nimissä todettava, että muutama yö tuli yövyttyä hotellisissa ihan jotta pääsi peseytymään helpommin.

Samaa huoneenjakoa harrastin myös ollessani opiskelijavaihdossa Buenos Airessa, Argentiinassa. Asuin eräänlaisessa asuntolassa jakaen huoneen toisen vaihto-opiskelijan kanssa. En enää muista oliko meidän huoneessa kylpyhuone vai oliko se yhteinen asuntolan muiden henkilöiden kanssa. Myös tämä opiskeluvaihe sujui ongelmitta. Välillä kämppikseni vietti yöelämää pidempään kuin minä ja kömpi takaisin huoneeseen jossain vaiheessa. Eipä se itseäni häirinnyt, vaikka saatoin heräillä tähän.

Työelämään siirtyminen – vuokrayksiön kautta oman asunnon hankintaan

Opintojen jälkeen oli työelämään siirtyminen. Asuin vuoden vuokralla yksiössä Lahdessa. Hauskana kurioriteettina todettakaan, että samoihin aikoihin yksi vanha koulukaverini muutti samaan kaupunkiin. Ehdotin hänelle kimppakämppäratkaisua, mutta hän sanoi tässä elämän vaiheessa kaipaavan omaa asuntoa ja omaa rauhaa. Noin vuoden vuokralla asumisen jälkeen ostin oman asunnon, kolmion, ja tarkoitus oli siinä asustella pidempään.

Kolme vuotta, kun olin työskennellyt silloisessa työssäni vaihdoin taas asumiskuvioita. Hain töitä YK:lta Vietnamissa ja tulin valituksi. Ensimmäiset viikot asuin hotellissa, mutta saman tien aloin etsimään asuntoa, johon muuttaa. Paikallisen asuntovälittäjän mopon kyydissä huristelin pitkin Hanoita etsimässä sopivaa asuntoa. Lopulta löysin tilavan kolmion pienellä parvekkeella.

Siinä missä moni muu ulkomaalainen, ’länkkäri’ asui kimppakämpässä Hanoissa, niin itse halusin kuitenkin nyt asua yksikseni. Tiedostin, että kimppakämpät noissa olosuhteissa - paljon nuoria aikuisia asumassa kaukana kotimaastaan -  saattavat olla aikamoisia bilemestoja ja itsellä ehkä se pahin biletysvaihe oli jo ohi. Vietnamissa ollessani innostuin jatko-opinnoista (se olisi oma tarinansa miksi niihin päädyin…) ja jälleen oli siis muutto edessä…

Jatko-opinnot: paluu kimppakämppäasumiseen ja muihin epämääräisiin asumisratkaisuihin

Jatko-opinnothan tarkoittaa sitä, että työsuhteet voivat olla määräaikaisia ja tulot suhteellisen pieniä. Itse opiskelin jälleen Helsingissä ja silloiset yksiön vuokrat, 800 eurosta ylöspäin tuntuivat todella suurilta enkä voinut pätkätöiden takia sitoutua pitkiä vuokrasopimuksia tekemään. Itsellä oli lisäksi tarkoitus tehdä tutkimusta ulkomailla, joten senkään vuoksi en halunnut niin pysyvää asumisratkaisua etsiä. Jälleen oli kimppa-asumisen vuoro ja välillä olin jaksoja ulkomailla.

Kimppa-asuin muun muassa jakamalla kolmion erään tuttavani kanssa, jakamalla kaksion kaverin kanssa (vaihtelimme sitä kumpi nukkui makuuhuoneessa ja kumpi olohuoneen sohvasängyllä) ja erään kesän vietin jopa pienessä kahden makuuhuoneen (ei olohuonetta) asunnossa, jossa toisessa makuuhuoneessa asui italialainen kokkiopiskelija (miesoletettu). Jopa tämä asunnon jakaminen täysin tuntemattoman italialaismiehen kanssa sujui hyvin: hänen työvuoronsa olivat hyvin ilta- ja yöpainotteisia, joten emme oikeastaan edes törmänneet toisimme.

Tosiaan, nuo jatko-opiskeluajat olivat aika intensiivistä muuttorumbaa muutaman matkalaukun kanssa ja omille tavaroille olin vuokrannut varastotilan. Todettakoon myös, että jatko-opiskeluaikoina tulin raskaaksi ja raskausaikana asuin neljässä eri paikassa: alkuvaiheen Keniassa, puolivälin kahdessa eri kalustetussa asunnossa Helsingissä ja raskausaikana ostin omistusasunnon kotipaikkakunnaltani, jonne muutin takaisin raskauden loppuvaiheessa.

Perheellistyminen -aika jälleen hankkia oma asunto

Kuten jo tuossa aiemmin totesin, niin lapsen ilmoittaessa tulostaan lähdin taas asuntokaupoille. Ostin kolmion, jossa viihdyimme aina siihen saakka, kunnes vanhempi lapsi aloitti koulun.

Itse koen, että olisin ollut valmis asumaan tässä asunnossa pidempäänkin, jos asunnossa olisi ollut toinen WC sekä jonkinlainen vaatehuone/isompi varastotila, jonne saa erilaista ’roinaa’ (=harrastusvälineitä, urheilukamppeita) säilytykseen. Oikeastaan se suurin syy muuttaa pois ei ollut niinkään tilan puute, vaan lähinnä alakerran naapuri (vanha, terveyshaasteita omaava pariskunta), jolta saimme jatkuvasti huomautuksia melusta. (HUOM! Myös silloin, kun emme todistettavasti olleet paikalla saimme huomautuksia melusta, sillä nämä alakerran naapurit uskoivat, että olimme järjestäneet jonkun henkilön aina yöksi siirtelemään huonekaluja….  Ei ollut mukava asua siinä ilmapiirissä, että aina sai vihaista palautetta, haukkuja, lappuja postiluukusta jne. )

Lasten kouluikä – omakotitalossa asumista

Tällä hetkellä asumme suht tilavassa omakotitalossa. Tuntuu, että kerrostaloasumiseen verrattuna elämäntyyli on vaihtunut enemmän ’kotona olemiseksi’, koska aina on sitä pientä hommaa ulkona, jotka täytyy tehdä. Myös sisällä on kaikenlaista järjesteltävää ja varmasti remontoitavaakin löytäisi helposti. Toisaalta, viihdyn myös hyvin kotona ja ei ole erikoista kaipuuta kovasti reissailla tai rellestää.

Tällä hetkellä ajattelen niin, että viimeistään silloin, kun lapset ovat pakolliset koulunsa käyneet, niin tämä asunto menee myyntiin ja uusi elämänvaihe ja uudet asumisratkaisut taas odottavat. Mitä se on, sitä en vielä tiedä.

Vinkkini kimppa-asumiseen

Lähtökohtaisesti uskon, että kaikki kokemukset elämässä kasvattaa ja erilaiset ratkaisut, erityisesi jos tietää niiden olevan väliaikaisia, ovat kokeilemisen arvoisia. Itse tällaisia, ehkä ei niin perinteisiä, asumisratkaisuja aikuiselämäni aikana useamman kerran tehneenä, suositellen pitämään oman mielen avoimena. Mitkä on sitten hyviä vinkkejä selvitä solu- ja kimppa-asumisesta tai jopa saman huoneen jakamisesta  ventovieraan kanssa? Alla listaukseni:

1.      Yleinen hyväkäytöksisyys, kohteliaisuus, ja omista asioista huolehtiminen. Itse en koe mitään riitoja syntyneen. Pääsääntöisesti ihmiset pyrkivät pitämään paikat siistinä, toki se käsitys siitä voi vaihdella.  Jos sinua häiritsee, ettei roskapussia ole viety, niin kipaise viemässä itse, niin asia on hoidettu-

2.      Avoimuus ja omana itsenä oleminen. Jos joku asia pännii, niin siitä kannattaa rohkeasti sanoa sen sijaan, että rupeaa itsellä otsalohkossa suoni kasvamaan. Usein voi olla, ettei toinen ihminen ole tietoinen omista tavoistaan.

3.      Avoin ja rento mieli. Jos tietää ettei kyseinen asumisratkaisu kestä loppuikää, niin kannattaa asiat rennolla asenteella ja miettiä, että eiköhän tässä nyt ainakin sen muutaman kuukauden, puolivuotta pärjää. Mikään ei ole ikuisista.

4.      Älä kanna turhaa tavaraa mukanasi. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän siivottavaa ja sitä helpompaa on muuttaa pois taas.

Itse en ole mikään yltiö sosiaalinen ihminen ole, mutta ihan hyvin sitä tuli pärjättyä kimppakämpässä. Jos haluaa omaa rauhaa, sitä saa. Käytännön ongelmat on lähinnä se, että välttämättä ei pääse kylpyhuoneeseen halutessaan, mutta näinhän se on näin perheellisenäkin. Toinen ongelma voi olla ruoanlaitto, jos siinä useampi ihminen haluaa samaan aikaan kokkailla gourmet-ruokia, niin voi olla ahdasta. Tiedän, että olen itse hyvin sopeutuvainen ihminen ja en kovin pienistä valita. Itselle on helpottavaa tietää, että kykenee sopeutumaan melkein mihin tahansa, eli jos kaikki maallinen mammona katoaa, niin kyllä sitä selviää. Kimppa-asumiseen en voi ketään pakottaa, mutta tietyissä elämäntilanteissa se voi olla hyvä ja kokeilemisen arvoinen ratkaisu.